1. Puheenjohtajan palsta
Hyvä Finnsecurityn jäsen,
Kevät on vihdoin alkanut ja se tuo meille kaikille iloa ja uutta energiaa.
Vaikka kauniiden päivien kokeminen on ollut innostavaa, tunnemme vallitsevat taloudelliset haasteemme sekä epävakaan turvallisuusympäriston.
Turvallisuusalan keskeisinä edustajina voimme vähintäänkin yhdistyksemme piirissä tukea toisiamme ja löytää ratkaisuja eteen tuleviin pulmiin.
Pystymme niin halutessamme toimimaan vahvana ja yhtenäisenä, vaikka itse kukin edustamme turvallisuuden lukuisia eri tyyppisiä, mutta tärkeitä osa-alueita.
Aurinkoisen kevään jatkoa toivottaen,
Juha
2. Toiminnanjohtajan palsta
Kevätkokous pidettiin 18. huhtikuuta Ilmatieteen laitoksella 19 yhdistyksen jäsenen voimin. Kokous hyväksyi muun muassa yhdistyksen 2023 tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen.
Kevätkokousta edeltäneen seminaariesityksen pitäjä, pääjohtaja Petteri Taalas, palkittiin samassa yhteydessä Finnsecurityn Turvallisuuspalkinnolla.
Tunnustuksena myönnettävän palkinnon perusteluna oli erityisesti se, että pääjohtaja Taalas on käsitellyt ilmstonmuutos-teemaa monipuolisesti sekä kansainvälisissä että kotimaisissa yhteyksissä.
Ilmastotekijät yhdistyvät poliittisiin, taloudellisiin ja valtiorajat ylittäviin turvallisuusilmiöihin, jotka toisaalta aiheuttavat helposti myös turhan dramaattisia ja populistisia uhkakuvia. Petteri Taalas on osallistunut aktiivisesti ilmastokeskusteluun ja esittää asioiden mittasuhteet faktojen pohjalta. Tämä hälventää ilmastonmuutoksen aiheuttamaa maailmanlopun pelkoa vahvistaen samalla ihmisten turvallisuuden tunnetta.
Muista varata ajoissa ständisi FinnBuildin yhteydessä pidettävästä FinnSec Citystä Messukeskuksessa (8.–10. lokakuuta). Paikkoja on tarjolla rajatusti, ja FinnSecin messuvälivuotena pidettävä tapahtuma on sekä houkuttelevasti paketoitu että hinnoiteltu.
FinnSec Cityssä kiinteistöjen ja rakentamisen turvallisuuden ammattilaiset esittelevät tuotteitaan ja palveluitaan. Mikä olisi tähän parempi ympäristö kuin mittavat FinnBuild-messut!
FinnsecurityGolf 27 -tapahtumaan 13. elokuuta ovat lähdössä kumppaneiksi näillä näkymin Securitas, Hedengren, Messukeskus sekä iLOQ. Haemme edelleen tapahtuman toteutumisen mahdollistavia yritys/yhteisökumppaneita.
www.finnsecuritygolf.fi-sivut on päivitetty tämänhetkisin tiedoin. Jos aihe kiinnostaa Sinua tai yritystäsi, ole suoraan yhteydessä minuun sähköpostitse tai puhelimitse (joona.vuorenpaa@finnsecurity.fi; puh 050 5987 063). Pyrimme saamaan jäsenille myös yksittäisiä pelilippuja tarjolle.
3. Finnsecurity ry hallitus
Yhdistyksen hallitus kokoontuu vuoden neljänteen kokoukseensa 15. toukokuuta. Agendalla ovat edelleen aiemmin mainitut strategian mukaiset kysymykset ja ennen kaikkea työn alla oleva yritys/yhteisöjäsenluokka-uudistus. Tavoitteena on luoda jäsenyyksille lisää sisältöä ja merkitystä.
4. Finnsecurity ry jäsenasiat
Jäsenistön some-palvelut (Instagram, LinkedIn ja Facebook)
5. Jäsenlehti Turvallisuus & Riskienhallinta ajankohtaista
Vuoden 2024 kolmas lehti ilmestyy 20.6.2024.
6. Tapahtumia
6.1 EK:n Turvallisuusalan neuvottelupäivät Silja Serenadella Tukholmaan 29 .–31.5.2024
6.2 FinnsecurityGolf 13.8.2024 Master Golfissa
Merkitse allakkaan kesän 27. golftapahtumamme. Tänä vuonna Master Golfissa kisataan tiistaina elokuun 13. päivä. Lisätietoja kisan nettisivuilta
www.finnsecuritygolf.fi.
6.3 Turvallisuusalan mp-seminaari 16.–18.8.2024
Turvallisuusalaa kokoava moottoripyöräseminaari suuntaa loppukesästä ammatillisiin kohteisiin Itä-Suomessa. Lisätietoja halukkaille osallistujille alkukesästä.
6.4 FinnSec City 8.–10.10.2024 Messukeskuksessa
FinnBuild ja Finnsecurity yhdistävät voimansa syksyllä FinnSec Citynä. Moni muistaa FinnSec-messujen välivuotena pidetyn Security Cityn FinnBuild-messujen keskellä. Nyt konsepti uudistuu ja myös uudella nimellään. Lisätietoja messupaikoista FinnSec Cityssä saat Virpi Jokitalolta, puh 050 376 0835, Virpi.Jokitalo@messukeskus.com. Varaa ajoissa paikkasi!
6.5 Yritysturvallisuusfoorumi (YTF) Cinderellalla SKYDD-messuille 23.– 25.10.2024
Syksyn Yritysturvallisuusfoorumi suuntaa Tukholman SKYDD-messuille tuorein teemoin, tällä kertaa Cinderellalla. Laiva on uudistettu Helsinki-Tukholma-Helsinki–linjalle täyttämään hienosti monipuoliset seminaaritarpeemme. Lisätietoja ohjelmasta ja ilmoittautumisesta tuonnempana. YTF:n järjestäjiä ovat Finnsecurity, SPPL, SPEK ja SPIY.
7. Aloitteita ja ehdotuksia
Jäsentiedotteessa jäsenistölle tiedotettavaksi toivotut asiat pyydän toimittamaan viimeistään kunkin kuukauden viimeiseen päivään mennessä osoitteella
joona.vuorenpaa@finnsecurity.fi. Näin tiedot ehtivät seuraavan kuukauden alkupäivinä lähtevään tiedotteeseen.