Jäsentiedote 2025-11


1. Puheenjohtajan palsta

Hyvät Finnsecurityn jäsenet,

Turvallisuuden tekijöiden toimintakeskiö on murroksessa sekä toiminnallisesti, teknisesti että ammatillisesti. Olemme siirtymässä kohti integroitua turvallisuus- ja riskienhallintakenttää, jossa korostuvat mm. osaamisen kehittäminen, tietoperusteinen johtaminen, kumppanuudet ja luottamusverkostot. 
Samaan aikaan yhä useampi turvallisuuden ammattilainen toimii tehtävissä, joita ei välttämättä mielletä ”turvallisuusalalle”, mutta jotka ovat ratkaisevia organisaatioiden turvallisuuden, resilienssin ja vastuullisuuden kannalta. Näiden ammattilaisten työ muodostaa suuren osan Suomen todellisesta turvallisuuskapasiteetista. Finnsecurityn kasvava jäsenkenttä heijastaa tätä näkymää.
Järjestötoimintakin on murroksessa ja meidän on kyettävä vastaamaan siihen. Tarve monipuolisille asiantuntija- ja toimijaverkostoille on suurempi kuin pitkään aikaan. Mielestäni meidän tulee olla laajasti kokoava turvallisuuden yhteisö, jonka toiminta on avointa ja kaikkia jäsenintressejä palvelevaa tilanteessa, jossa turvallisuudenhallinnasta ja resilienssistä on tulossa vahvemmin osa jokaisen organisaation johtamisen asialistaa, johtaen turvallisuus- ja riskienhallintaosaamisen merkityksen kasvuun kaikilla toimialoilla.
Olemme saaneet käännettyä pitkään jatkuneen jäsenmäärän laskun selkeäksi kasvuksi, mutta tarvitsemme edelleen uusia toimintamalleja, ideoita ja aktiivisuutta, jotta pystymme tukemaan tätä kehitystä pitkäjänteisesti. Pajatoiminta on keskeinen osa tätä suuntaa. Se tarjoaa jäsenten osaamisen ja kokemusten hyödyntämiselle kanavan, joka vastaa turvallisuuskentän vaatimuksiin. Tavoitteena on tuoda esiin myös alueellisia näkökulmia ja Kuopiossa marraskuussa järjestettävä paja on tästä hyvä esimerkki. Jatkamme tätä kaikkea myös ensi vuoden tapahtumissamme ja toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleiksi mukaan sekä osallistumaan että järjestämään.
Haluan kiittää kaikkia jäseniä aktiivisuudesta ja siitä työstä, jota olette tehneet yhdistyksemme hyväksi. Suunta on oikea. Finnsecurity ry kasvaa ja vahvistuu vain yhteisönä, jossa muutoksen ymmärtäminen, osaaminen, luottamus ja avoin – tarvittaessa kriittinenkin – keskustelu ovat keskiössä. On tärkeää, että jokainen jäsen kokee olevansa osa tätä yhteistä kehitystä. Yhteisömme voima syntyy siitä, että eri taustoista tulevat turvallisuuden ammattilaiset voivat kohdata, jakaa osaamistaan ja rakentaa yhdessä suomalaista turvallisuutta laajassa merkityksessä.
Toivotan kaikille hyvää talven alkua ja kiitän yhteistyöstä.
Jere

2. Toiminnanjohtajan palsta 


Yritysturvallisuusfoorumi veti jälleen turvallisuusalan osaajia


Yritysturvallisuusfoorumi 2025 (YTF) on risteilty 5.–7.11. Viking Cinderellalla kaikkiaan 150 osallistujan voimin. Palautteen perusteella asiantuntevien esitysten ja workshoppien lisäksi tyytyväisyyttä lisäsivät kaikkiaan 16 yrityksen esittelypisteet koko risteilyn ajan sekä kohdevierailut Tukholman päässä. Tästä on hyvä jatkaa. Ensi vuonna risteilymme ajoittuu totuttuun tapaan joka toinen vuosi Tukholmassa järjestettävien SKYDD-messujen yhteyteen. Lisätietoja tulossa lähiaikoina save-the-date-viestinä.


Ehdit vielä vastata Finnsecurityn kyselyyn FinnSec-messuista


Osallistuitpa FinnSec 2025 -messuihin sitten kävijänä tai näytteilleasettajana, pyydämme Sinulta pientä hetkeä täyttää alla olevan linkin kävijäkyselymme.

Kyselylomakkeen tarkoituksena on kerätä palautetta, joka auttaa meitä parantamaan FinnSec-messuja tulevaisuudessa. Kaikki tiedot pysyvät luottamuksellisina. Vaikka olet jo saattanut vastata Suomen Messujen lähettämään palautekyselyyn, halusimme tehdä omaan käyttöömme kyselyn yhdistyksen näkökulmasta. 
Kysymykset liittyvät vain FinnSec 2025 -messuihin, eivät oheismessuihin (Turvallisuus- ja Kiinteistömessut 2025). 
Jos osallistuit FinnSeciin näytteilleasettajana, mainitsethan sen "Mikä on työroolisi?" -kohdassa.
Odotamme vastauksiasi marraskuun loppuun mennessä.
Turvallisuusilta Aalto-yliopistolla 18.11. koulutti, kohtautti ja palkitsi
Yksi syksyn tärkeimmistä tapahtumista pidettiin yhteistyössä Aalto EE:n kanssa viime viikolla Aalto Töölössä. Illan päätilaisuutta edelsi yhdistyksemme sääntömääräinen syyskokous, josta myöhemmin enemmän. 
Illan kattoteemana oli "Turvallisuuden tulevaisuus: ratkaisuja ja innovaatioita epävarmuuden ajassa". Saimme mm. kuulla erinomaiset esitykset otsikoilla "Miten Suomi turvataan?" ja "Innovaatiot turvallisen tulevaisuuden rakentamisessa". Esitysten jälkeen luovutettiin Finnsecurityn Turvallisuuspalkinto 2025 sekä nimitettiin Vuoden Turvallisuusjohtaja (raadissa Aalto EE, EK ja Finnsecurity). Turvallisuuspalkinnon sai kansanedustaja Jarno Limnell ansiokkaasta ja monipuolisesta työstään kokonaisturvallisuuden hyväksi. Vuoden turvallisuusjohtajaksi nimitettiin vankkaa osaamista ja aktiivisuutta alalla osoittanut Elisan turvallisuusjohtaja Jaakko Wallenius. Ilta päättyi verkostoitumiseen sekä kumppaniemme Certegon, Hedengrenin ja Securitaksen esittelypisteisiin tutustumiseen. Kiitokset näille panoksensa antaneille tahoille! Ilman sitä ei hieno iltamme olisi ollut mahdollinen.

Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi jäsenmaksuihin ja sääntöihin tulevia muutoksia


Ennen Turvallisuusiltaa pidettiin yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous, jossa käsiteltiin ja hyväksyttiin sääntöjemme syyskokoukselle määrittelemät asiat. 

Lisäksi esiteltiin käytännössä eri tyyppisiä henkilöjäseniä koskettava jäsenmaksumalli ja sekä henkilö- että seniorijäsenille jäsenetuna automaattisesti tulleen T&RH-lehden muuttuminen vuoden 2026 alusta erikseen jäsenhintaan tilattavaksi (yhdistyksen kautta).

Yhdistyksen sääntöihin hyväksyttiin liuta tarkennuksia ja täydennyksiä, jotka ovat tähän asti säännöistämme puuttuneet.

Edellä mainituista muutoksista viestitään toimintaohjeineen ennen vuoden vaihdetta.

Syyskokouksessa vahvistettu vuoden 2026 hallituskokoonpano:

Jere Peltonen, puheenjohtaja (jatkaa)
Henri Jestoi, jäsen (jatkaa erovuoroisena)
Olli-Veikko Kurvinen, jäsen (jatkaa erovuoroisena)
Petri Mönkkönen, jäsen (jatkaa)
Samuli Nuutinen, jäsen (jatkaa)
Toni Päivinen, jäsen (jatkaa erovuoroisena)
Juha Uskali, jäsen (jatkaa)
Mirva Viljakainen, jäsen (uusi)
 
3. Finnsecurity ry hallitus

 

Yhdistyksen hallitus pitää vuoden yhdeksännen kokouksensa joulukuussa. Kyseessä on ns. hallituksenvaihtokokous. 


4. Finnsecurity ry jäsenasiat 

 

Jäsenistön some-palvelut (Instagram, LinkedIn ja Facebook)

Instagram: https://www.instagram.com/finnsecurity/

LinkedInissä on niin sanottu yritys/yhteisösivu, joka on avoin kaikille. Tee päivityksesi jatkossa sinne ja sieltä voi päivityksiä suljetun ryhmän sijasta myös jakaa: https://www.linkedin.com/company/37067137/admin/ tai https://www.linkedin.com/company/finnsecurity-association/?viewAsMember=true

LinkedIn (tämä suljettu ryhmä löytyy myös hakusanalla Finnsecurity ry): https://www.linkedin.com/groups/3531431

Facebook (löytyy myös hakusanalla Finnsecurity ry): https://www.facebook.com/FSRY1978/?fref=ts

 

5. Jäsenlehti Turvallisuus & Riskienhallinta ajankohtaista

 

Vuoden 2025 lehti nro 6 ilmestyy 19.12.2025. 

 

6. Tapahtumia

 

6.1 Finnish Security Awards 2025 -gaala (FSA) 26.11. Ritarihuoneella


Finnish Security Awards 2025 (FSA) pidetään Ritarihuoneella Helsingissä. Gaalassa jaetaan nettiäänestysten perusteella turvallisuusalan palkintoja useissa kategorioissa. Ilmoittautumiset tilaisuuteen linkistä Etusivu - Finnish Security Awards - Vuoden turvallisuuspalkinnot
 
7. Aloitteita ja ehdotuksia

 

Ehdota jäsentilaisuuksia tai muuta toiminnan kehittämistä. Ehdotukset voit lähettää sähköpostitse joona.vuorenpaa@finnsecurity.fi.

 

Jäsentiedotteessa jäsenistölle tiedotettavaksi toivotut asiat pyydän toimittamaan viimeistään kunkin kuukauden viimeiseen päivään mennessä osoitteella joona.vuorenpaa@finnsecurity.fi. Näin tiedot ehtivät seuraavan kuukauden alkupäivinä lähtevään tiedotteeseen.



NOTECROW by Secrow Oy