Palamiseen ja räjähdykseen tarvitaan kolme asiaa: happi, palava aine ja riittävä lämpötila.

Poistamalla tai rajoittamalla mikä tahansa näistä kolmesta tekijästä, voidaan tulipalon tai räjähdyksen mahdollisuutta pienentää.
Kotoa ja koulusta löytyviä paloherkkiä aineita ovat esimerkiksi: polttoaineet (bensiini, diesel), liuotteet (kynsilakan poistoaine, suksivoiteen poistoaine, tärpätti, spray), palavat kaasut (nestekaasu, asetyleeni) sekä pöly.

Paloherkän aineen tunnistat pakkauksen kyljessä olevasta SYTTYVÄ – merkistä.


Räjähdyksen syntyminen

Räjähdykseksi kutsutaan erittäin nopeaa palamista. Esimerkiksi bensiini voi joko palaa liekillä avoimessa astiassa tai räjähtää kun se on sekoitettuna ilmaan ja puristetaan kokoon polttomoottorissa. Samoin spraymaalipurkissa oleva maalin liuote voi palaa kun maalisumu sytytetään tai räjähtää kun purkki heitetään nuotioon.

Pöly on myös räjähdysvaarallista ainetta. Hienojakoinen pöly kertyessään pinnoille (kaappien, koneiden, hyllyjen ja putkien päällykset) voi ilmavirran mukana lähtiessään liikkeelle aiheuttaa pölyräjähdyksen saatuaan jostain kipinän (syttymislähde).


Ennalta ehkäisy

Tulipalojen ja räjähdysten ehkäiseminen on periaatteessa yksinkertaista. Pidetään paloherkät materiaalit erossa syttymislähteistä. Käytännössä tämä tarkoittaa että:
  • Käytetään palamattomia materiaaleja aina kun mahdollista.
  • Palavat aineet pidetään lukituissa kaapeissa erossa syttymislähteistä (maalikaappi, kaasupullokaappi)
  • Käsityöluokan koneissa on toimivat purun- ja pölynpoistolaitteet
  • Pinnat ovat puhtaat ja pölyttömät
  • Varmistetaan ettei mikään laite aiheuta kipinöintiä tai ole vaarassa ylikuumentua
  • Avotulta ei käytetä koulussa
  • Sijoitetaan kuumat esineet (kynttilä, nestekaasupoltin, keitin) turvalliseen paikkaan
  • Käytetään spraymaaleja ja –tuotteita vain vetokaapissa joka imee syntyvät räjähdysherkät kaasut
ATEX – räjähdyssuojausasiakirja (Atmospheres Exblosibles)

ATEX on yhteinen nimitys direktiiveille ja laeille joilla suojellaan ihmisiä, tiloja ja koneita räjähdysvaaroilta.
Koululle tulee laatia ATEX-räjähdyssuojausasiakirja. Sen tarkoituksena on esittää ne toimenpiteet, joilla estetään ihmisten altistuminen räjähdysvaaroille.
Asiakirjaan on tunnistettu räjähdysvaaralliset aineet eli mitä tällaisia aineista koulussa on.
Vaaratilanteet pyritään poistamaan, mikäli mahdollista (pölyn siivoaminen tai kemikaalin vaihtaminen toiseen).


Aina ei vaaran poistaminen ole mahdollista. Luokassa muodostuu pölyä paljon (käsityön konesali) tai syttyviä kaasuja (maalauskaappi). Tällöin kaappi tai koko huonetila luokitellaan räjähdysvaaralliseksi tilaksi ja sieltä löytyy EX-merkki.


Oppilaan ohjeet
  • Työskentele ahkerasti opettajan ohjeiden mukaan
  • Noudata varoitus– ja kieltomerkkejä
  • Älä leiki palavilla nesteillä
  • Maalaa spraymaalilla vain vetokaapissa
  • Älä jätä työtäsi tai papereitasi lojumaan vaan laita ne oikealle paikalle tunnin lopuksi
  • Sulje ja laita maali- ym. purkit oikealle paikalle heti käytön jälkeen
  • Varmista ettei työstettävässä puukappaleessa ole nauloja, kiviä tms. materiaalia
  • Imuroi luokkatila oppitunnin lopuksi jottei pölyä pääse kerääntymään
  • Ilmoita opettajalle heti mikäli epäilet että joku kone tai laite ei toimi oikein. Koneesta voi esimerkiksi kuulua outoja ääniä tai lentää kipinöitä.
  • Ilmoita opettajalle heti mikäli havaitset että joku kaasupullo tai –letku vuotaa tai on rikki.
  • Ilmoita opettajalle heti mikäli havaitse kaasun hajua ilmassa.



NOTECROW by Secrow Oy